WHEN THE DREAM BECOMES REAL


KUN UNI MUUTTUU TODELLISUUDEKSI


Sisäinen "maailmanloppu" mytologiassa, hulluudessa ja tulevaisuudessa

Michael O’Callaghan

Kiitoksia Raija Raumanille, joka käänsi tämän englanninkielisestä alkuperäisversiosta

Tämän artikkelin kuvitusta ei ole vielä lisätty

ENGLISH TEXT


LUKU 2: KESKUSTELU TOHTORI JOHN WEIR PERRYN KANSSA


"Suurimmat siunauksemme tulevat meille hulluutena, mikäli hulluus annetaan meille jumalallisena lahjana..."

- Platon (Faidros)

"Jos ihmisrotu säilyy hengissä, uskon että tulevaisuudessa ihmiset ajattelevat valistuneen aikakautemme olleen todellinen Pimeyden Aika... He ymmärtävät, että se mitä pidettiin ’skitsofreenisena" oli eräs niistä tavoista, joilla valo alkoi tunkeutua aivan liian sulkeutuneisiin mieliimme, usein aivan tavallisten ihmisten välityksellä."

- R.D. Laing

Ajatus siitä, että sisäinen "maailmanloppu" voisi olla - vieraantuneille ihmisille - portinvartija kestävään kulttuuriin, kuulostaa minusta sellaiselta metaforiselta totuudelta, jonka huomaan vetoavan minuun. Tutkiakseni asiaa lisää menin Kaliforniaan tapaamaan miestä, joka tietää tästä erityisen paljon. Olin tavannut John Perryn ensi kerran muutamaa vuotta aikaisemmin Bostonissa Kansainvälisen Transpersoonallisen Yhdistyksen (ITA:n) (45) ensimmäisessä konferenssissa, jolloin hänen myötätuntoisuutensa, viisautensa ja nöyryytensä olivat tehneet minuun vaikutuksen.

John Perry on jungilainen psykiatri, joka perusti 70-luvulla Diabasis-nimisen kokeellisen hoitoyhteisön Berkeleyhin Kaliforniaan. Se oli suunniteltu mukavaksi kodiksi, jossa ensimmäisen "akuutin skitsofreenisen jaksonsa" alussa olevat nuoret aikuiset saattoivat elää ja asua, ja jossa heidän oli mahdollista käydä läpi oma "maailmanloppunsa" matkalla kohti parempaa terveyttä ja suurempaa onnellisuutta. Tulokset olivat hämmästyttäviä: ilman minkäänlaista lääkehoitoa, sähköshokkeja tai lukittuja ovia, täysin "skitsofreeniset ihmiset" kykenivät käymään läpi egonsa kuoleman ja selviytymään siitä sen toiselle puolelle, kuten Perry asian ilmaisee, "terveempinä kuin terveet". Sen sijaan, että nämä virallisesti "skitsoiksi" todetut olisi lähetetty mielisairaalaan tai että he olisivat syöneet lääkkeitä loppuelämänsä, he asuivat hoitoyhteisössä kolme ensimmäistä kuukautta, viettivät seuraavat kolme kuukautta tukiasunnossa ja palasivat sitten ulkomaailmaan sairastumatta enää koskaan uudelleen "skitsofreniaan"! (46)

Tämä vahvisti ne tulokset, joita R.D. Laing oli saanut kuuluisassa Kingsley Hall -kokeilussaan Lontoossa 60-luvulla. Tässä kokeilussa myöhemmin jäljitetyistä 65:stä "virallisesti psykoottisiksi todetuista" vain yhdeksän otettiin uudelleen sairaalaan. Niiden, jotka väittävät "skitsofrenian" olevan sairaus, on myönnettävä, että se on parannettavissa! Pääasialliset erot Kingsley Hallin ja Diabasiksen välillä olivat siinä, että edellisellä oli tietoisen anarkistinen organisaatio ja aika kolkko sijaintipaikka Lontoon slummissa ja jälkimmäisellä oli järjestäytyneempi lähestymistapa miellyttävämmässä paikassa Berkeleyssä San Fransiscon lahden rannalla.

Tohtori Perry tapasi Carl Jungin Sveitsissä ollessaan nuori lääketieteen opiskelija. Hänestä tuli sittemmin psykiatri. Koska hän oli aseistakieltäytyjä toisen maailmansodan aikana, hän palveli kaksi vuotta lääkärinä USA:n armeijassa hoitaen sodan uhreja Kiinassa. Ihmisten luonne teki häneen siellä suuren vaikutuksen, ja heidän ikivanha filosofiansa Taosta kosketti häntä syvästi. Hän huomasi samankaltaisuuden siinä, miten perinteisen kiinalaisen näkemyksen mukaan maailmankaikkeus on itseorganisoituva järjestelmä ja miten Jungin käsityksen mukaan skitsofrenia ei ole sairaus, jota psykiatrin tulisi pyrkiä säätelemään, vaan spontaani paranemisprosessi, jonka herkkävaistoinen terapeutti voisi todella tehdä helpommaksi eräänlaisen psykologisen shiatsun avulla. Perry palasi sodan jälkeen San Fransiscoon, jossa hän on toiminut lääkärinä vuodesta 1949 lähtien. Jung itse kirjoitti esittelyn hänen ensimmäiseen kirjaansa The Self in Psychotic Process, joka julkaistiin vuonna 1952.

Perry on sen jälkeen kirjoittanut kirjat The Far Side of Madness (koskee Diabasista) ja The Heart of History, joka on poikkikulttuurinen tutkielma mytologisesta evoluutiosta. Kirja on mielenkiintoinen, koska yksilöllistymistä tarkastellaan yleensä tietyn mytologian tai maailmankäsityksen yhteydessä. Tässä kirjassaan Perry ei tutki yksilöllistymisprosessia tietyn maailmankäsityksen yhteydessä vaan itse maailmankäsitysten laajemmassa makrohistoriallisessa evoluutiossa. Näin ollen hän tutkii Itsen syvimpien osien yksilöllistymistä sellaisena, kuin se heijastuu maailman suurten mytologioiden muodonmuutoksia koskevassa symboliikassa alkaen ensimmäisten kaupunkivaltioiden valtaan keskittyneistä kosmologioista ja päätyen niitä seuraaviin enemmän myötätuntoa sisältäviin maailmankäsityksiin. On ironista, että hänet kutsuttiin äskettäin opettamaan psykiatriaa Wuhanin yliopistoon Kiinaan - jonka nykyisen virallisen opin mukaan tiedostamatonta ei yksinkertaisesti ole olemassa...

Tapasin Johnin kolme kertaa neljästä tapaamisestamme lounaalla hänen viehättävässä toimistossaan kaupunkitalossa San Fransiscon Steiner-kadulla, jossa Gregory Bateson oli joskus yötä, kun hän oli tullut kaupunkiin Esalenista, jossa hän vietti elämänsä viimeiset vuodet alempana rannikolla Big Surissa. Työnsin auki puoliksi avoimen puisen portin, joka johti pihanpuolella olevaan puutarhaan, kävelin taivaansinisten päivänsinikukkaköynnösten ohi ja löysin jälleen ystäväni - puolivälissä seitsemättä vuosikymmentä olevan rakastettavan, sointuvalla äänellä puhuvan, punaposkisen ja hymyilevän herrasmiehen, joka poltteli piippuaan auringossa. Seuraava haastattelu nauhoitettiin tuona iltapäivänä.






The Persistence of Memory, Salvador Dali, 1931

 

"On perusteltua katsoa, että termi ’sairaus’ ei liity akuuttiin kuohuntavaiheeseen vaan psykoosia edeltävään persoonallisuuteen, joka on syvällisen uudelleenjärjestäytymisen tarpeessa. Tällöin akuutissa psykoottisessa jaksossa tapahtuvaa uudistumisprosessia voidaan pitää luonnon keinona panna asiat kuntoon."

- John Weir Perry  

 

 

 

 

 


MICHAEL O’CALLAGHAN: Miten niin sanottu skitsofrenia määritellään?

JOHN WEIR PERRY: Jung määritteli sen erittäin ytimekkäästi. Hän sanoi: "Skitsofrenia on tila, jossa uni korvaa todellisuuden." Tämä tarkoittaa sitä, että tiedostamaton valtaa ego-tietoisuuden, syvimmästä tiedostamattomasta peräisin oleva sisältö valtaa tietoisuuden kentän myyttisessä, symbolisessa muodossa. Ja tunteet, elleivät ne ole piilossa, ovat myös aika myyttisiä. Tarkkaavaiselle havainnoitsijalle ne ovat aivan tarkoituksenmukaisia kyseessä olevaan tilanteeseen nähden.

"Skitsofrenia" alkaa siten, että henkilökohtaisessa kriisitilanteessa psyyken kaikki energia tulee vedetyksi henkilökohtaiselta tietoiselta alueelta arkkityyppiseksi kutsumallemme alueelle. Tällöin myyttiset sisällöt nousevat pintaan psyyken syvimmältä tasolta, jotta Itse voi järjestäytyä uudelleen. Tämän tapahtuessa henkilö tuntee vetäytyvänsä pois tavallisesta ympäristöstä ja hänestä tulee hyvin eristäytynyt tässä unenkaltaisessa tilassa.

O’C: Pitikö Jung tätä todella paranemisprosessina?

PERRY: Kyllä piti! Hän uskoi, että "skitsofrenia" on itsessään parantava prosessi - sellainen, jossa nimenomaan patologiset kompleksit hajoavat. Koko skitsofreeninen kuohunta on todella itsejärjestäytyvä, parantava kokemus. Se on kuin sula tila. Kaikki näyttää olevan vapaata energiaa, kuvien sisäistä vapaata leikkiä, jonka avulla vieraantunut psyyke järjestäytyy spontaanisti uudelleen - siten, että tietoinen ego saatetaan jälleen takaisin yhteyteen tiedostamattoman kanssa.

O’C: Kuinka kauan kokemus normaalisti kestää?

PERRY: Akuutti hallusinatorinen vaihe, jonka aikana nämä sisällöt käyvät läpi uudelleenjärjestymisprosessin, kestää tavallisesti noin kuusi viikkoa. Tämä muuten vastaa klassista kuvausta näkyjen näkemiskokemuksista, joita on erilaisissa uskonnollisissa teksteissä, kuten sananparreksi muuttunut "neljäkymmentä päivää erämaassa", johon Raamatussa usein viitataan. Joka tapauksessa sen kesto on suunnilleen kuusi viikkoa.

O’C: Tarkoitatko, että syy niin sanotun "kroonisen skitsofrenian" esiintymiseen yhteiskunnassamme - jossa henkilöä lääkitään, hänelle aiheutetaan kärsimyksiä tai hänet pannaan sairaalaan vuosikymmeniksi - on todellisuudessa kulttuurinen? Yhteiskunta, joka kieltäytyy ymmärtämästä tämän ilmiön parantavaa luonnetta?

PERRY: Kyllä, siltä näyttää. On tietenkin joitakin epätavallisia tapauksia, joissa yksilö ei yksinkertaisesti pysty selviämään kaiken tämän tiedostamattoman sisällön vaikutuksesta tai ei tiedä, mitä tehdä sen kanssa, ja hän jää omituiseksi. Mutta Diabasiksesta saamani kokemuksen perusteella olen nähnyt niin monen ihmisen kulkevan toisenlaista tietä, että minulla on todellakin se tunne, että "krooninen skitsofrenia" syntyy sen vuoksi, että yhteiskunta vastaa negatiivisesti itse asiassa täysin luonnolliseen ja terveeseen prosessiin. Minua inhottaa ajatella, mitä mielisairaalan joutuville ihmisille tapahtuu...

O’C: Kuka kokee "skitsofreenisen jakson"?

PERRY: Tästähän on paljon kiistaa! On synnynnäinen tekijä, joka usein tulkitaan "patologian genotyypiksi", mutta tämä riippuu siitä, kuinka se ymmärretään. Itse pidän sitä herkkyyden genotyyppinä! Esimerkiksi perheen varhaisnuorten sisarusten joukosta kaikkein herkin tulee tavallisesti saamaan sen.

O’C: Kuinka monet ihmiset ovat "skitsofreenisia"?

PERRY: Noin kaksi prosenttia maailman väestöstä - eli yli 110 miljoonaa ihmistä! Se tarkoittaa noin yhtä viidestä kaikista sairaalavuodesijoista.

O’C: Miltä "skitsofreenisen jakson" kokeminen tuntuu?

PERRY: Yleiskokemusta kuvataan vajoamisena eräänlaiseen erilleen joutumisen kuiluun. Tämä tapahtuu sen vuoksi, että subjektiivinen sisäinen maailma, johon kokija on tullut tempaistuksi, ja ulkopuolella oleva maallinen jokapäiväinen maailma ovat niin erilaisia. Näiden kahden maailman välillä näyttää olevan täydellinen kuilu. Luonnollisesti näin juuri tapahtuu yhteiskunnassamme: tällaisen henkilön läheiset ovat ymmällään ja pelästyneitä. Heillä ei ole minkäänlaista luottamusta siihen, mitä on tapahtumassa! Koko asetelma on negatiivinen, ja se aiheuttaa pelkoa - kummallakin puolella.

O’C: Se alkaa siis erilleen joutumisen tunteella...

PERRY: Kyllä. Sen symbolinen ilmaisuhan on kuolema - ei ainoastaan kuoleman tila vaan myös kuoleman paikka - "tuonpuoleinen", "esi-isien valtakunta", "kuolleiden maa", "henkimaailma". Tavallinen kokemus tällöin on, että henkilö katselee ympärilleen ja ajattelee, että puolet hänen ympärillään olevista ihmisistä ovat myös kuolleita. Ollessaan tässä tilassa henkilön on hyvin vaikea sanoa, onko hän todella elossa vai ei.

Kokemustaan jäljestäpäin tarkastelevat ihmiset ovat kertoneet minulle, että eräs kaikkein eniten huomiota herättävä asia erilleen joutumisen tunteen ohella on havainto, että kaikki pintaan nouseva jakaantuu vastakohdikseen: Hyväksi ja Pahaksi, Jumalaksi ja Paholaiseksi, Meiksi ja Heiksi jne. Se on hämmentävää ja saattaa ymmälle, se aiheuttaa valtavaa päättämättömyyttä ja täydellisen pysähdyksen motivaatiossa, missä vastakohta kumoaa kaiken.

Näin ollen nämä molemmat asiat ovat hyvin ahdistavia: pelko siitä, että on kuollut ja poistunut elävien maailmasta, sekä vastakkaisten voimien, vastakkaisten arvojen ja ajatusten pelko. Tunne on hyvin sietämätön. Tämä kokemus vastakohdista saa hyvin pian aika vainoharhaisen muodon.

Uskon, että paranoidinen sisältö perustuu juuri tähän. Se saa muodon, jossa maailman koetaan joutuneen vastakkaisten voimien otteeseen, olivatpa ne poliittisia, henkisiä, kulttuurisia, ideologisia tai jopa rodullisia. Viime vuosina olen pannut merkille, että vastakkain ovat "ne jotka haluavat tuhota maapallon" ja "ne jotka ovat kiinnostuneita ekologiasta". Vuosikymmenelle ominainen vallitseva ilmaisu näyttää muovaavan sen erityisen muodon, jossa nämä vastakohdat syntyvät. Pääasia tässä on suuri voimien yhteentörmäys; ja tämä yhteentörmäys on yleensä mittasuhteiltaan aika kosminen eikä lainkaan pelkkä paikallinen asia.

Heti alussa kuoleman kokemukseen liittyy tunne, että ihminen on palannut takaisin ajan alkuun. Tähän kuuluu regressio, paluu varhaislapsuuden tilaan henkilökohtaisessa elämänhistoriassa. Mutta sen kanssa käsi kädessä on tunne liukumisesta takaisin kantavanhempien maailmaan, paratiisiin. Hyvin tavallinen kokemus on esimerkiksi se, että tuntee olevansa Aatamin ja Eevan lapsi aikojen alussa. On selvää, että tämä on hyvin symbolista. Se edustaa suurin piirtein psyykeä yksilöllisen uran alussa syntymän jälkeen.

Tällaisia ovat siis silmiinpistävät piirteet. Kaikenlaiset kuvat vyöryvät tietoisuuden kentän läpi. On kuin täydellisessä lasimaalauksessa oleva mytologinen kuva olisi isketty rikki ja kaikki sirut ja palaset olisi siroteltu ympäriinsä. Vaikutus on värikäs, mutta on hyvin vaikeaa erottaa, millä tavalla palaset kuuluvat yhteen. Yritys saada siitä tolkkua on varsinaisen kokemuksen käsitteellistämistä. On tärkeää löytää kaiken sen läpi kulkeva prosessi.



The Apocalypse: Breaking of the Sixth Seal
by Albrecht Durer, 1496 / 98 (detail)

    

Minua kiinnostaa tässä erityisesti vastakohtien yhteentörmäys. Yksilö tuntee yleensä voimakasta pelkoa, kun hän ajattelee sitä, mikä hänelle näyttää olevan hajoamisen, kaaoksen, Antikristuksen, kommunistien voimia - mitä tahansa voimia, joita ideologia sattuu pitämään "pahana". Joka tapauksessa näiden voimien nähdään pyrkivän tuhoamaan maailman, ja sen säilyttämiseen pyrkivät ovat "hyviä kavereita". Yritän tutkia erityisesti juuri tätä elementtiä, koska se liittyy kaikenlaisiin muihin ajateltavissa oleviin yleisiin kulttuurisiin ja poliittisiin ilmiöihin! Tämän näkyjen näkemistilan saa näyttämään niin kovasti psykoottiselta se, että paranoidisen ideologian tai kuvitelman omaava yksilö pyrkii samaistumaan kaikkeen tiedostamattomasta pintaan nousevaan sisältöön, ja hän on hyvin altis hämmentymään. Nainen, joka samaistuu Neitsyt Mariaan voi silloin esimerkiksi uskoa, että hän on synnyttämäisillään vapahtajan. Itse asiassa teemme usein raskaustestin näissä kiireellisissä tapauksissa, sillä koskaanhan ei voi olla varma! Ja miehillä on suuri taipumus tuntea, että heidät on erityisesti valittu esittämään Messiaan toista tulemista; tai jos he ovat hyvin paranoidisia, suurta poliittista tai sotilaallista johtajaa, kuten Napoleonia tai Hitleriä. Suuruusharhat tulevat hyvin ilmeisiksi, sillä heti kun yksilön identiteetti on kiinnittynyt tällaisiin arkkityyppisiin henkilöllisyyksiin, ilmestyy välittömästi "jossakin oleva vihollinen", joka yrittää tehdä tyhjäksi sen, mitä korkein voima on aikaansaanut. On syvä pelko tulla syöstyksi vallasta, suunnattoman vaaran tunne. Tällä on puolestaan monia kulttuuriin liittyviä käsitesisältöjä...

O’C: Näin ollen, jos henkilö kokee itsensä Jumalaksi, voisiko hän silloin myös tuntea, että Paholainen yrittää päästä häneen käsiksi?

PERRY: Kyllä, asia on suunnilleen juuri noin. Jos joku on Kristus, Antikristus on kuvassa mukana toimimassa jossakin; ja jos jollakulla on korkein asema poliittisessa vallassa, toisella puolen maapalloa on silloin varmasti hajoittava vallankumouksellinen poliittinen puolue, joka yrittää syöstä hänet vallasta! On aika pelottavaa, kun ajattelee, että kollektiivinen tiedostamaton heittää näin valtavia varjoja kokonaisiin kansakuntiin tai supervaltoihin...

O’C: Entäpä kuolema-/uudestisyntymisnäkökohta?

PERRY: Näethän, alussa olevaa kuoleman valtakunnassa olemisen tilaa seuraa aika pian ajatus syntymisestä tai synnyttämisestä. Tämä on todella koko kokemuksen perimmäinen syy.

Näin ollen on kaksi tai kolme muutoksen aikaansaavaa elementtiä, jotka kulkevat ilmiön läpi eräänlaiseen yleissuuntaan. Ensiksi tunne kuolemasta ja uudestisyntymisestä, joka tunne todellisuudessa symboloi hajoamisen ja uudelleenjärjestäytymisen prosessia; toiseksi se, että tämä tapahtuu sekä maailman tasolla että henkilökohtaisella tasolla - maailma on myös käymässä läpi hajoamista ja uudistumista; ja lopuksi alussa oleva mahtipontinen käsitys, että yksilö on korkein voima (suuri henkinen voima, korkein olento, korkein älykkyys ulkoavaruudesta tms.), muuttuu vähitellen syvemmäksi yleiseksi keskittymiseksi suhteisiin liittyviin kysymyksiin. Tunteet ja motivaatiot kääntyvät kaiken kaikkiaan kohti rakkautta ja välittämistä. Seksuaalinen elementti nousee pintaan aika lailla, mutta se tapahtuu enimmäkseen symbolisella tasolla. Psykologisen yksilöllistymisen prosessi, joka tarvitaan aikaansaamaan tämä tunne rakkaudellisesta suhteesta, on myös se, mistä sosiaalisessa evoluutiossa on kysymys.

Tässä suhteessa varhaislapsuuteen tapahtuvaan regressioon liittyvät asiat eivät ole niin henkilökohtasia kuin voisi olettaa. Niissä on useimmiten kysymys interpersonaalisesta alueesta, vanhemmista ja sisaruksista sekä lapsuuden ja nuoruuden ongelmista. Suuri yllätys näiden myllerrysviikkojen aikana on se, että kulttuuriin ja yhteiskuntaan liittyvät kysymykset ovat merkitykseltään vielä tärkeämpiä. Olin täysin valmistautumaton tähän: lääketieteellisen koulun freudilaisessa ympäristössä sitä ei mainittu lainkaan. Kun Jung kertoi minulle siitä Sveitsissä, minun oli aluksi hyvin vaikea uskoa asiaa. Minun oli nähtävä itse, oliko hän oikeassa. Tästä tuli sitten eräs motiiveistani lähteä kulkemaan vaihtoehtoista tietä näiden ihmisten kanssa.

Uusi ymmärtämyksemme osoittaa, että prosessi, jossa tiedostamattomaan saadaan jälleen yhteys ja jonka nämä miljoonat ihmiset käyvät läpi tavallisesti paljon vaaroja sisältävällä, yksinäisellä ja ilman luovuutta olevalla tavalla, on kuitenkin tehty samoista aineksista, joita näkijät, visionäärit, kulttuurin uudistajat ja profeetat käyvät läpi. He myös kokevat paljolti samaa sisältöä paitsi, että heidän tapauksessaan kyse on nimenomaan itse kulttuurista. Kaikenlaiset henkilökohtaiset ja subjektiiviset mielikuvat on pantu palvelemaan ja selventämään tätä tarkoitusta.

Kun ryhdyin tutkimaan näitä skitsofreenisen prosessin kulttuurivastineita, aloin myös löytää hyvin selviä samankaltaisuuksia melkein jokaisen yhteiskunnan rituaaleista. Reformistien, profeettojen ja messiaiden visionäärisissä tiloissa on silmiinpistäviä vastaavuuksia. Messiaitahan löytyy kaikkialta maailmasta! Melkein missä tahansa kulttuurissa, joka on käymässä läpi nopeaan, myrskyisään muutokseen liittyvää syvää mullistusta, syntyy näkijöitä ja visionäärejä, jotka näkevät pilkahduksen uudesta myyttimuodosta ja pukevat sanoiksi sen suuntaviivat - perusajatukset ja paradigmat, jotka antavat ihmisille uuden tunteen suunnasta. Tämä pitää erityisen hyvin paikkansa tietenkin heimotasolla - miltei kaikkialla maailmassa. Shamanistiset näyt ovat erityisen lähellä "psykoosissa" näkemäämme kaikkine mielikuvineen kuolemasta ja uudestisyntymisestä sekä symboleineen maailman tuhoutumisesta ja uudistumisesta.

O’C: Tarkoitatko näin ollen, että "skitsofreenisen" prosessin aikana tietoisuuteen tulevat psykosymboliset kuvat, tunteet ja ajatukset ovat myös pohjimmiltaan symbolisesti tekemisissä - kollektiivisen tiedostamattoman tasolla - koko ihmiskunnan vieraantuneisuuden kanssa?

PERRY: Kyllä! Eräs tässä suhteessa aivan merkittävä seikka on siinä, että kullakin vuosikymmenellä mielikuvien tyypillisessä sisällössä on selvä ero. Viisikymmentäluvulla esimerkiksi minulla oli tapana nähdä paljon "demokratiaa" ja "kommunismia". Monien amerikkalaisten kohdalla tuohon aikaan vastakohtien samanaikainen esiintyminen ilmaistiin symbolisesti Amerikkana Venäjää vastaan ja suurena välienselvittelynä vapauden ja sorron voimien välillä. Vähän myöhemmin tämä sisältö vähitellen hävisi, ja etualalle tulivat kuusikymmentäluvulle tyypilliset moraaliset arvot ja sodan ja rauhan kysymykset. Seitsemänkymmentäluvulla minä näin paljon huolta maailmanlaajuisista asioista, kuten maapallon säilyttämisestä ja huomion kiinnittämisestä luontoon. Tässä tapauksessa "pahat kaverit" liittyivät niiden ihmisten rooliin, jotka eivät ottaneet huomioon luonnon tarpeita.

Tämä ei nyt tietystikään eroa kovin paljon siitä, mitä esiintyy unissa. Unet nimittäin pyrkivät myös heijastamaan kulttuuriin liittyviä kysymyksiä, ja heti kun tulemme johonkin terapiaan, jossa psyykeä käsitellään tällä kollektiivisen tiedostamattoman syvemmällä tasolla, oivallamme pakostakin, että emme liiku psyykkisessä elämässämme pelkästään interpersonaalisten suhteiden alueella. Hyvin voimakas kulttuuri, kuten meidän kulttuurimme, projisoi valtavia malleja, valtavia ristiriitoja ja myllerryksiä, ja me kaikki koemme ne, vaikka emme ehkä ole lainkaan tietoisia niiden sisäisestä merkityksestä. Tässä mielessä ihmiskunta on yhä valtavan vieraantunut; ydinkohta on siinä, että se ei tapahdu vain Washingtonissa ja Moskovassa - se tapahtuu koko kansan psyyken sisällä. Poliittiset edustajat antavat vain äänen sille, mitä on tapahtumassa kaikissa yksilöissä...

Tämä tuo esiin kysymyksen myytin muodosta. Yhteiskunnan kohdattavana olevat suuret ongelmathan tajutaan symbolisesti, myyttisesti ilmaistuna, ja tästä syystä niiden ratkaiseminen tapahtuu myös symbolisella, myyttisellä tasolla. Jos kulttuurissa on tapahtumassa uudelleenjärjestäytymistä, silloin tämän prosessin täytyy tapahtua samanaikaisesti kummallakin tasolla: yksilöt käyvät läpi henkilökohtaisia näkyjään ja kollektiivin edustajat ilmaisevat kollektiivisia kulttuurin tasolla kehiteltäviä ja toteutettavia visioita.




The Tower of Babel, Pieter Bruegel,1563


    

KLIINISEN PSYKOLOGIAN LOPPUTUTKINNON SUORITTANUT: "Tohtori Laing, en vieläkään ymmärrä teidän terapeuttisen lähestymistapanne teoreettista perustaa skitsofreniaan nähden. Voisitteko selittää sitä minulle?"

R.D. LAING: "Tietenkin. Perusta on rakkaus. En ymmärrä, miten sinä tai minä voimme olla lainkaan avuksi näkyjen näkemistilassa oleville asiakkaillemme, ellemme kykene kokemaan rakkauden tunnetta heitä kohtaan. Pelkän hoidon vastakohtana terapia edellyttää, että meillä on kyky sydämen hyvyyteen ja myötätuntoon."

LOPPUTUTKINNON SUORITTANUT (ymmällään): "Mutta tohtori Laing, mikä on teidän kliininen metodologianne tämän lähestymistavan kehittämiseksi?"

R.D. Laingin New Yorkissa pitämän luennon yhteydessä kuultua.


O’C: Kirjassanne The Far Side of Madness kuvaatte, kuinka Berkeleyhin perustamassanne hoitoyhteisössä - Diabasiksessa - "skitsofreeniset" yksilöt saattoivat syventyä miellyttävällä tavalla visionääriseen prosessiinsa heitä täysin tukevassa ilmapiirissä. Mitkä ovat ne välttämättömät edellytykset, jotka tekevät yksilölle mahdolliseksi mennä hulluuden kokemuksen läpi ja tulla sen uudistamaksi, kun hän selviytyy siitä sen "toiselle puolelle", kuten asian ilmaiset?

PERRY: Tähän kysymykseen liittyy monta näkökohtaa! Ensimmäisessä, jota sivusimme lyhyesti tämän keskustelun alkupuolella, oli kysymys tällaisen yksilön ympärille järjestetyistä olosuhteista. Diabasiksessa me nimenomaan järjestimme sellaisen ympäristön, jonka toivoimme olevan ihanteellisin, vähiten myrkyllinen (hymyä) ja vähiten vahingoittava ympäristö näkyjen näkemistilassa olevalle ihmiselle.

Ensinnäkin tämä tarkoittaa kotia. Tarvitaan paikka, jossa on asumassa ystävällisiä ja sympaattisia ihmisiä. Näiden ihmisten täytyy olla kumppaneita ja valmiita kuuntelemaan, he eivät saa pelätä tai arvostella kuulemaansa, eivätkä he saa yrittää tehdä kenellekään mitään.

Visionäärisen prosessin on annettava kehkeytyä spontaanisti itsestään. Yllätykseksemme huomasimme, että tällaisissa olosuhteissa asiakkaamme pääsivät hyvin nopeasti selkeään tilaan! Olimme lähteneet liikkeelle siinä käsityksessä, että odotettavissamme olisi varmaankin paljon sekasortoa kaiken tämän jatkuvan "hulluuden" kanssa, mutta itse asiassa juuri päinvastainen oli totta! Ihmiset saattoivat tulla sisään juuri niin hulluina kuin he vain voivat olla parina ensimmäisenä päivänä, mutta he rauhoittuivat hyvin pian ja pääsivät johdonmukaiseen ja selkeään tilaan. Kun minulla oli tapana tulla konsultaatioon viikon lopulla, saatoin usein nähdä jonkun, joka oli otettu sisään täysin sekavassa tilassa vain muutamaa päivää aikaisemmin, istumassa päivällispöydässä ilman, että hän olisi erottunut muista; joskus en pystynyt erottamaan, oliko kyseessä henkilöstön uusi jäsen vai yksi asiakkaistamme. Supportiivisen ympäristön rauhoittava vaikutus on todella hämmästyttävä!

On tunnettu tosiasia, että ihmiset voivat toipua ja todella toipuvat ystävällisessä ympäristössä. He voivat itse asiassa toipua hyvin nopeasti. Mutta jos jotkut asiakkaistamme olisivat menneet mielisairaalaan, heille olisi kerrottu hyvin kamala tieto: "Sinulla on hermoromahdus. Olet sairas. Tulet olemaan sellainen vuosikymmeniä, ehkä loppuelämäsi!" ja kerrottu "Tarvitset tämän lääkityksen pysyäksesi kasassa." Olen aivan varma, että jos jotkut asiakkaistamme olisi lähetetty mielisairaalaan, heillä olisi ollut pitkä, pitkä taistelu sen kanssa. Tuloksena heidän olostaan Diabasiksessa oli kuitenkin, että heidän elämänsä "skitsofreenisen" jakson jälkeen oli heidän kannaltaan oleellisesti tyydyttävämpää ja onnellisempaa kuin aikaisemmin!

O’C: Olisiko silloin ratkaiseva tekijä henkilön oivallus siitä, että hän on epätavallisessa tietoisuudentilassa - toisin sanoen sellaisessa tilassa, joka on itse asiassa täysin luonnollinen ja hyvä vaikkakin hyvin erilainen kuin hänen lähellään olevien ihmisten tietoisuudentila - ja että hallusinatorisilla kuvilla on symbolinen merkitys, joka ensi sijassa liittyy sisäiseen todellisuuteen eikä ulkomaailmaan?

PERRY: Sinäpä sen sanoit! Kuten esität, henkilöllä on taipumus konkretisoida kaikki symbolinen aines ja uskoa, että tuolla ulkona on vihollisia, ja että seiniin on laitettu salakuuntelulaitteita, että ikkunassa on ihmisiä pyssyineen, ja että vaaralliset poliittiset puolueet pyrkivät tekemään pahojaan, tai että henkilöä pidetään silmällä, koska hän on jonkun järjestön johtaja ja kaikki tietävät sen. Kaikki tuo on väärin ymmärrettyä, "konkretisoivaa" taipumusta ottaa liian kirjaimellisesti asioita, joiden oikea merkitys on todellisuudessa symbolinen.

Näin ollen terapeuttinen tavoite on aikaansaada sellainen asenne, jonka avulla tajutaan sisäiseen todellisuuteen kuuluvien kuvien symbolinen luonne. Sisäinen todellisuushan on todellinen! On hyvin tärkeää antaa sille tuo todellisuus mutta olla sekoittamatta näitä kahta todellisuutta. Siinä se temppu! Itse asiassa tämä on useimmille ihmisille yllättävän helppoa. Tietystikin se on sitä vaikeampaa, mitä vainoharhaisempi yksilö on. Tietty vainoharhainen luonne, persoonallisuustyyli pyrkii kohdistamaan huomion ympärillä olevaan objektiiviseen maailmaan. Kutsumme sitä huomiotyyliksi. Tällaisten ihmisten on vaikeaa nähdä näkyjensä sisäistä merkitystä. Toisaalta ihmiset hyväksyvät keskimäärin helposti sisäisen matkansa ja oivaltavat - niin, heitä täytyy kyllä muistuttaa - mutta kun heitä on muistutettu, heidän on helppoa tajuta nopeasti, että kyse on henkisestä kokeesta tai symbolisesta kokeesta eikä todellisen maailman todellisesta lopusta.

"Skitsofreenisen jakson" onnistuneen lopputuloksen edellytyksenä ei ole vain suotuisa ympäristö, vaan sen lisäksi tarvitaan myös joitakin ihmisiä, jotka osaavat suhtautua myötätuntoisella tavalla näkyjen näkemisprosessiin. Uskon hyvin vahvasti, että tällaista henkilöä ympäröivä ystävällinen yhteisö ei pelkästään riitä: se mikä todella panee prosessin liikkumaan ja pääsemään päätökseensä on intensiivinen suhde yhden tai kahden ihmisen kanssa, joskus miehen ja naisen kanssa, jotka voivat esittää symbolista roolia, kuten kahta vanhempaa tai vastakohtia, joita voidaan sitten käsitellä tällä tavalla.

Koko voimakkaasti ladatun prosessin tuominen tällaiseen suhteeseen näyttää tekevän siitä siedettävän, hallittavissa olevan ja käsiteltävän. Jotkut ihmiset luonnollisesti käyvät sen läpi yksikseen. He kertovat minulle, että tämä on hyvin tuskallista ja hyvin pelottavaa. Mutta jos henkilöllä on terapeutti tai neuvoja, jolle hän voi kertoa kokemuksestaan, hänen ei tarvitse kärsiä kovinkaan paljon prosessin päästyä käyntiin. Aina tulee olemaan joitakin vaikeita hetkiä, painajaismaisia aikoja, hämmennystä. Hän ihmettelee, mitä vaaroja on, ja onko tuolla ulkona pahoja voimia. Mutta jostakin syystä näiden viikkojen aikana vallitseva mieliala on itse asiassa hilpeä. Diabasiksen yleinen ilmapiiri oli leikkisä. Ihmisillä oli tapana vitsailla toistensa kanssa, pitää hauskaa, soittaa musiikkia ja tanssia, hyräillä lauluja ja maalata...

O’C: Niin, eikö se ollutkin osa suunnitelmaa? Teillähän oli kaikenlaisia keinoja, joilla ihmiset saattoivat välittää kokemuksensa ja antaa sille ulkonaisen muodon käyttäen erilaisia taidekeinoja?

PERRY: Koko ympäristö oli järjestetty erilaisiksi "tiloiksi". Yhtä niistä - hyvin tärkeää - kutsuttiin raivoamishuoneeksi. Se oli äänieristetty ja pehmustettu yksilön suojaamiseksi, ja laitoimme sinne materiaalia, jonka he saattoivat hakata ja silputa palasiksi, kuten vanhoja puuvillavaatteita ja patjoja. Mutta ovi ei ollut lukittu eikä se ollut kuten mielisairaalan pehmustettu koppi, johon henkilö eristetään vastoin tahtoaan... Järjestimme niin, että jos asiakkaalla oli voimakkaita raivontunteita, hän saattoi kohdata ne yhdessä jonkun henkilökunnan jäsenen kanssa, erityisesti neuvojan tai ensisijaisen terapeutin kanssa, ja näin purkaa ne. Tämä todettiin mielekkääksi. Vihahan on hyvin tärkeä osa egon kasvamisesta.

Meillä oli myös sen vastakohta: hiljaisuuden ja meditaation huone. Tämä oli yhtä tärkeä integroimistarkoituksiin. Meillä oli taidehuone, mutta minun täytyy sanoa, että ihmiset eivät näyttäneet viettävän siellä paljoakaan aikaa (naurunhykerrystä). Nämä niin sanotut "herkät persoonallisuudet" viihtyivät ruokailuhuoneen pöydän ääressä tehden vesivärimaalauksia tai muovaillen savea ilmaisten luovasti joitain heidän päässään olevista kuvista. Meillä oli myös hiekkatarjotin ja pienoishahmoja hiekkaleikkiterapiaa varten. Se toimii unen lailla: lavastetaan näytelmäkohtaus, liikutetaan pienoishahmoja, kerrotaan tarina. Tämä ilmaisukeino on helpompi kuin maalaaminen. Se on hyvin unenkaltainen, joten se sopii visionääriseen tilaan erityisen hyvin. Meillä harrastettiin myös runoutta...

Vielä eräs järjestämämme asia oli monet erilaiset pätevien ohjaajien vetämät kehon liikeharjoitukset sekä tanssi- ja taistelulajit. Ja lopuksi, meillä oli puolestatoista tunnista kahteen tuntiin kestäviä keskusteluja ainakin kolme tai neljä kertaa viikossa ensisijaisen neuvojan/terapeutin kanssa. Mutta itse asiassa kaikki nämä luovat purkautumiskeinot muodostivat yhdessä osan itse keskustelusta - sanallinen ilmaisu yhdistyneenä kuvailmaisuun toteutettuna näillä erilaisilla ilmaisukeinoilla.

Kaikessa tässä ei ollut mitään aikatauluun sidottua, ei mitään pakollista. Kaikki oli epämuodollista. Meillä oli tapana vastata asioihin sitä mukaa, kuin ne tapahtuivat. Itse asiassa meidän ainoa talonsääntömme kuului: "Ei väkivaltaa omaisuudelle eikä ihmisille!" Asiakkaat saattoivat syöksyä alastomina kadulle, jos heistä tuntui siltä; me emme pitäneet siitä, mutta he tekivät niin! Me nimittäin halusimme heidän olevan tässä talossa omasta vapaasta tahdostaan. Heidän täytyi oivaltaa oma halunsa kuulua taloon ja sen he tekivät.

Näin ollen koko tässä lähestymistavassa on olennaisesti kysymys vapauttamisesta eikä tukahduttamisesta. Me sallimme kaiken ja rohkaisimme sen ilmaisemista - ei kohti kaaosta vaan kohti kommunikaatiota! Kommunikaatio pyrkii järjestykseen. Tämä on äärettömän tärkeä asia psykiatriassa, mutta yleisen mielipiteen mukaan se on hyvin vaarallista... Kuitenkin kun itse asiassa tekee tämän, niin huomaa, että juuri päinvastainen on totta: ihmiset pääsevät eroon hyvin nopeasti siitä, mihin heidän mielensä on kulloinkin keskittynyt. Koko asian ydin tässä on kertoa näkyjen sisällöstä jollekulle ja kyetä ymmärtämään sen symbolinen merkitys sisäiselle henkilökohtaiselle ja sosiaaliselle uudistumisprosessille. Kun siitä on kerrottu, prosessi jatkaa etenemistään itsestään. On todella onnetonta, että tästä kaikesta on niin paljon väärinkäsitystä. Totuus on todellakin hyvin yksinkertainen.




"Meitä uhkaavat jättimäiset katastrofit eivät ole fysikaalisia tai biologisia luonnonvoimien tapahtumia vaan psyykkisiä tapahtumia. Meitä uhkaavat kauhealla tavalla sodat ja vallankumoukset, jotka eivät ole mitään muuta kuin psyykkisiä epidemioita. Milloin tahansa muutamaan miljoonaan ihmiseen voi tarttua hulluus, ja silloin johtajamme voivat johtaa meidät sodan ja radioaktiivisuuden verilöylyyn... Sen sijaan, että ihmistä uhkaisivat villit eläimet, vierivät kivet ja tulvavedet, ihmistä uhkaavat nykyään hänen oman psyykensä luonnonvoimat. Psyykkinen elämä on maailmanvalta, joka ylittää moninkertaisesti kaikki maailman vallat..."

"Jos joku ottaa vapaaehtoisesti kantaakseen täydellisyyden kuorman, hänen on mahdollista välttää tukahdutetun yksilöllistymisen onnettomat seuraukset - hänen ei tarvitse todeta sen ’tapahtuvan’ vastoin hänen tahtoaan negatiivisessa muodossa. Tämä tarkoittaa sanoa, että sen, jonka kohtalona on laskeutua syvään kuiluun, on parasta lähteä liikkeelle kaikin tarpeellisin varotoimenpitein sen sijaan, että hän saattaisi itsensä vaaraan pudota aukkoon takaperin."

- Carl Jung


"On olemassa matka, ja se on sellainen kokemus, joka meidän on jossakin vaiheessa kuljettava läpi... Joka ikisen meistä on mentävä sen läpi.. kunnes vähitellen kasvamme todellisuuden hyväksymiseen."

- Jesse Watkins
R.D. Laingin entinen "skitsofreeninen" asiakas (47)


"Tulee aika, jolloin ihmiskunnan on tehtävä valinta itsemurhan ja rakkauden välillä."

- Pierre Teilhard de Chardin


O’CALLAGHAN: Tähän liittyy laajempi, vuosia pohtimani kysymys. Jos luonnon itsestään järjestyvä keino parantaa vieraantunut yksilö on siinä, että hänen psyykensä käy läpi maailmankatsomuksellisen muutosprosessin, johon kuuluu spontaani tilapäinen, ei-tavallinen tietoisuuden tila, pidätkö mahdollisena, että koko yhteiskunnan ja ehkäpä jopa koko ihmiskunnan - joka on epäilemättä vieraantunut ja jolla on selvästi suuria vaikeuksia sopeutua uuteen globaaliseen ympäristöönsä - olisi mahdollisesti käytävä läpi eräänlainen kollektiivinen ei-tavallinen tila matkalla kohti suurempaa viisautta? Ja jos niin on, eikö sellaisesta prosessista myös tulisi joko kauhea massapsykoosi, jos prosessi tukahdutetaan, tai luova läpimurto, jos olisimme kulttuurissamme valmiita ymmärtämään sen sisäisen merkityksen?

PERRY: Kyllä todella! Tästähän on olemassa lukuisia esimerkkejä sellaisten yhteiskuntien antropologisissa tutkimuksissa, jotka ovat käymässä läpi kulttuurikriisejä. Mainitsemasi on aivan kulman takana! Sinun ei tarvitse katsoa kauaskaan nähdäksesi kulttuurin joutuvan rappiolle, nähdäksesi yksilöt syvässä ahdingossa...

Kulttuurihistorioitsija Anthony Wallace sanoo tämän hyvin selkeästi. Hän on tehnyt tutkimusta erilaisissa kulttuureissa olevista myrskyisistä ajanjaksoista ja muotoillut tapahtumakaavion äkillisestä kulttuurinmuutosprosessista. Sen mukaan aluksi uusissa olosuhteissa vanhat vastaukset eivät toimi, vanhat menetelmät eivät enää päde, vanhat tavat eivät enää vallitse ja vanhoja arvoja ei enää kunnioiteta. Tämä johtaa demoralisaatioon, mikä aiheuttaa hyvin nopeasti psykosomaattista ahdistusta ja alkoholin tai muiden huumeiden väärinkäyttöä. Tästä kaikesta voi sitten seurata jonkinlainen palautuminen ennalleen siten, että yhteiskunnan tietyissä ihmisissä käynnistyvät näkyjen näkemistilat. Lahjakkaiden ihmisten näyt ulottuvat henkilökohtaisen piirin ylitse kollektiivisen tiedostamattoman alueelle, josta uusi myytti ilmaantuu.

Ydinkohta tässä on nyt siinä, kuunnellaanko kyseistä myyttiä. Kuten totesimme, psykoosissahan osa ongelmasta on siinä, että visiota ei oteta vastaan. Hulluksi tulemisen kokemus on juuri siinä, että yksilö, hänen perheensä ja ystävänsä sekä yhteiskunta pitävät visiota mahdottomana hyväksyä ja hylkäävät sen!

Toisaalta profeettaa arvostetaan paljon. Jos hänen visionsa sattuu sopimaan yhteen sen kanssa, mitä ihmiset kaipaavat kuulla, häntä tullaan kunnioittamaan lopulta suuresti ja hänen sanomansa otetaan vastaan. Jos hänen myytinluomiskykynsä toimii hyvin, hän saattaa esittää sellaisen uuden myytin, joka tullaan hyväksymään kyseisen kulttuurin evoluution seuraavaksi vaiheeksi. Se johtaa sitten koko kulttuurin uudistumiseen, mitä Wallach kutsuu uudelleenelävöittämisliikkeeksi.

Tässä näkyjen näkemiskokemuksen kollektiivisessa kulttuuriulottuvuudessa on näin ollen erityisen mielenkiintoista se, että kulttuurin historiallisessa evoluutiossa käydään läpi sama prosessi, joka tapahtuu yksilön sisällä. Se alkaa kuoleman pelolla, vallan ja ylivallan himolla, mutta muuttuu pian suhteita ja Erosta, läheisyyttä ja huolenpitoa koskevaksi mielenkiinnoksi. Historiassa tätä prosessia vastaava myytinkantamuoto muotoutui ensi kertaa kaupunkivallankumouksen aikana: toisin sanoen noin 3000 vuotta ennen ajanlaskun alkua Egyptissä ja Mesopotamiassa, 2000 vuotta ennen ajanlaskun alkua Kiinassa ja noin 1000 vuotta ennen ajanlaskun alkua Israelissa. Tämän kaupunkien ensikasvun myötä yhteiskunnassa tapahtui valtaisa psykologinen muutos, jolloin ilmaantui uusia myyttejä, joiden tehtävänä oli ohjata sisäisiä motivaatioita. Näitä ensimmäisiä kaupunkiyhdyskuntia kiinnosti valta. Valtaa ja valta-asemaa pidettiin suuressa arvossa ja ne sakraloitiin. Kului joitakin vuosisatoja, ja ilmaantui profeetallisia liikkeitä sekä niitä vastustamaan nousseita filosofisia liikkeitä. Nämä myöhemmät myytit määrittelivät uudelleen yhteiskuntaa koossapitävän voiman. Ne korostivat, että se mikä sitoo ihmiset yhteen toimivaksi kokonaisuudeksi ei ole valta ja valta-asema vaan toisista välittäminen, veljeys ja rakkaus.

Jos tutkii vanhaa kirjallisuutta, huomaa, että ajatusta rakkauden tai myötätunnon kaiken kattavasta merkityksestä ei ole yksinkertaisesti mainittu missään kaupunkiteksteissä tiettyyn ajankohtaan saakka.... Yhteiskunnallisen johtajuuden tehtävä kohdistettiin aluksi pelkästään faaraon tai kuninkaan persoonaan. Kaikki mitä ihmisten vaadittiin tekevän oli seurata määräyksiä sekä tehdä se, mitä heidän käskettiin tehdä. Kaikki varhaisen kaupunkivaiheen mytologiat ilmenivät aluksi voiman muotokielellä: kuningas on koko kansan ruumiillistuma. Vain hän voi huolehtia ihmisistä. Juuri hän on myötätuntoinen. Nimenomaan hän on rakastava, kuin isä lapsiaan kohtaan.

Tämän tyyppinen myytti koki täydellisen muodonmuutoksen seuraavina vuosisatoina. Ensimmäistä kertaa muistiin kirjoitetun kirjallisuuden aikana kuninkuus mainitaan kuuluvan ei vain valitulle kuninkaalle vaan myös kansalle suunnilleen ensimmäisen vuosituhannen puolivälissä ennen ajanlaskun alkua Kiinassa. Vakuutettiin, että jokaisella yksilöllä oli sisällään mahdollisuus olla viisas kuningas tai sakraalikuningas. Se ilmaistiin nimenomaan näin: "Jokaisesta ihmisestä on tuleva viisas kuningas!"

O’C: Hyvin mielenkiintoista. Kuka sanoi niin?

PERRY: Mielenkiintoista kyllä sen ilmaisi ensimmäisenä Konfutse - mitä ei todellakaan odottaisi! Hän oli sisäisen kuninkuuden, demokratian, itsehallinnon ja yhteiskunnallisen huolenpidon aatteen suuri alkuunpanija. Hänellä oli Kultainen Sääntö - ajatus kostaa paha hyvällä ja vastata väkivaltaan ei-väkivallalla - ilmaistuna aivan selvästi paljon ennen kristinuskoa. Sama tapahtui Intiassa Buddhan myötä. Israeliin se saapui vasta paljon myöhemmin. Vanhan testamentin profeetat, jotka esittivät kuvansa Jumalasta kostonhimoisena Jahvena, eivät puhuneet tällaisesta veljeydestä ja myötätunnosta; sellaista ei löydy todellakaan ennen kristillistä ajanlaskua. Ydinkohta on, että rakkauden ja yhteiskunnallisen välittämisen keskeistä merkitystä ei kerta kaikkiaan mainittu missään näistä kulttuureista ennen kuin herkät yksilöt olivat tajunneet nämä asiat ensin - näkyjen näkemistilassaan.

Mitä sitten tulee kysymyksesi toiseen osaan koskien nykyistä kulttuurimullistusta tämän päivän maailmassa, uskon että meidän täytyy olla valmiita, kuten mainitsit aikaisemmin, maailmankatsomuksen muutokseen, toisin sanoen uuteen näkemykseen maailmasta eli mandalaan. Alkuperäiset mandalat laadittiin ja suunniteltiin maailmankuviksi, mikä tarkoittaa, että ne ovat symbolisessa muodossa olevia tiivistettyjä, yhteen puristettuja versioita eräästä tavasta ymmärtää maailma.

Yksinkertaisesti ilmaistuna uusi maailmankatsomus tulee ilmeiseksi, kun sen symboli tulee tietoisuuteen.


LUKU 3

SAATU PALAUTE

SISŸLLYSLUETTELO



GLOBAL VISIONIN KOTISIVU


Tämän sivun URL on: www.global-vision.org/dream/dreamch2FIN.html
Päivitetty 17. joulukuuta 1998

Lisätietoja: Michael O'Callaghan moc@global-vision.org
..........................................................................................

COPYRIGHT © 1992 - 1998 MICHAEL O'CALLAGHAN

Michael O’Callaghanin oikeutta tulla mainituksi tämän teoksen tekijänä on pyydetty Yhdistyneen kuningaskunnan tekijänoikeus-, malli- ja patenttilakien mukaan 1988. Tämän teoksen teksti on rekisteröitynä Yhdysvaltojen kongressin tekijänoikeustoimiston kirjastossa - nrolla TXu 538 610. Ellei toisin mainita, tähän teokseen sisältyvää tekstimateriaalia voidaan käyttää, tallentaa, jäljentää tai kopioida vain edellyttäen, että tämä tekijänoikeusilmoitus ilmenee kaikista kopioista ja edellyttäen, että tällainen käyttö, tallentaminen, jäljentäminen ja kopioiminen tapahtuu vain ei-kaupalliseen ja henkilökohtaiseen käyttötarkoitukseen. Mitään tähän verkkosivuun sisältyvää materiaalia ei saa muuttaa millään tavalla. Kaikki oikeudet videovälähdyksiin, audiotiedostoihin, valokuviin, kuviin, kuvituksiin ja muuhun graafiseen tai audiovisuaaliseen materiaalin on varattu Global Vision Corporationille ja/tai tekijänoikeuksien omistajille (lisenssin myöntäjille). Riippumatta käyttötarkoituksesta tekijänoikeuden omistajalta on hankittava ennakkolupa videovälähdyksen, audiotiedoston, valokuvan, kuvan, kuvituksen tai muun graafisen tai audiovisuaalisen materiaalin käyttämiseksi, tallentamiseksi, jäljentämiseksi, kopioimiseksi, lähettämiseksi tai jakamiseksi. Nimien "Global Vision", "Global Vision Corporation", "Global Vision Trust" tai tähän verkkosivuun sisältyvän tekstin, graafisen tai audiovisuaalisen materiaalin käyttäminen on ankarasti kielletty sellaisella tavalla, josta ilmenee tai joka antaa ymmärtää, että Global Vision Corporation tai Global Vision Trust tukee tai sponsoroi käyttäjää tai on yhteydessä tai yhteistoiminnassa hänen kanssaan.